torstai, 27. joulukuu 2012
Ei otsikkoa
pelottaa.
lauantai, 15. joulukuu 2012
you
"And it's killin' me when you're away, I wanna leave and I wanna stay.
I'm so confused, So hard to choose.
Between the pleasure and the pain.
And I know it's wrong, and I know it's right.
Even if I try to win the fight, my heart would overrule my mind.
And I'm not strong enough to stay away"
(Apocalyptica - Not strong enough)
"And this kind of pain, only time takes away
That's why it's harder to let you go
And nothing I can do, without thinking of you
That's why it's harder to let you go
I'm so confused, So hard to choose.
Between the pleasure and the pain.
And I know it's wrong, and I know it's right.
Even if I try to win the fight, my heart would overrule my mind.
And I'm not strong enough to stay away"
(Apocalyptica - Not strong enough)
"And this kind of pain, only time takes away
That's why it's harder to let you go
And nothing I can do, without thinking of you
That's why it's harder to let you go
'Cause trying not to love you, only goes so far
Trying not to need you, is tearing me apart"
(Nickelback - Trying not to love you)
Trying not to need you, is tearing me apart"
(Nickelback - Trying not to love you)
sunnuntai, 7. lokakuu 2012
ettei haavees tallautuisi kadun asfalttiin
syksy saa mut mielen tosi haikeeks. oon onnellinen ja surullinen yhtä aikaa.
nyt mä tajuan taas, että maailma on täynnä mahdollisuuksia, mä voin tehdä mitä mä haluan.
mutta mitä mä teen? opiskelen alaa jotai vihaan, enkä todellakaan elä sellaista elämää jota haluaisin.
olen laiska. saamaton. en ole rohkea eikä mulla ole tarpeeksi luja tahto.
mistä mä unelmoin?
mun unelmat on todellakin muuttuneet siitä mitä ne oli vielä pari vuotta sitten.
silloin halusin elää suurta loistokasta elämää, elää vapaasti, enkä todellakaan halunnut perustaa perhettä tai asua maalla vaan isossa kaupungissa, kerrostalossa. silloin kapinoin kaikkea vastaan, en halunnut perhettä, punaista omakotitaloa, autolainaa ja perunamaata. en halunnut jäädä suomeen vaan muuttaa ulkomaille, asua ullakkohuoneistossa ja juhlia.
okei, en halua vieläkään punaista omakotitaloa, autolainaa enkä perunamaata.
mutta haluan perheen. haluan miehen joka rakastaa, haluan lapsen, tai ehkä kaksi. haluan olla maailman paras äiti. haluan talon, jossa on mulle oma kirjasto jossa on iso kirjahylly täynnä kirjoja, haluan isot ikkunalaudat joissa voin istua sadepäivänä juomassa teetä villasukat jalassa.
oon myös vihdoin tajunnut mikä on se ammatti johon haluan oikeasti. se ammattin on ollut mun mielessä jo ihan yläasteen alusta asti, enkä käsitä miksen lähtenyt heti yläasteen jälkeen opiskelemaan siihen ammattiin. no, onneksi vieläkään ei ole myöhäistä!
kaduttaa vaan että olen hukannut nyt 3 vuotta elämästäni tuon koulun takia ja oon stressannut ja itkenyt niin monet kyyneleet ihan vaan sen takia että oon ahdistunut koulun ja töiden takia.
jos sä lähdet työharjottelupaikkaan joka aamu kyyneleet silmissä ja et halua mennä illalla nukkumaan kun tiedät että joudut lähtemään töihin aamulla, niin se kertoo varmaan jo sen että oikealla alalla en todellakaan ole.
nyt uppoudun nojatuoliin lukemaan kirjaa ja juomaan teetä♥
nyt mä tajuan taas, että maailma on täynnä mahdollisuuksia, mä voin tehdä mitä mä haluan.
mutta mitä mä teen? opiskelen alaa jotai vihaan, enkä todellakaan elä sellaista elämää jota haluaisin.
olen laiska. saamaton. en ole rohkea eikä mulla ole tarpeeksi luja tahto.
mistä mä unelmoin?
mun unelmat on todellakin muuttuneet siitä mitä ne oli vielä pari vuotta sitten.
silloin halusin elää suurta loistokasta elämää, elää vapaasti, enkä todellakaan halunnut perustaa perhettä tai asua maalla vaan isossa kaupungissa, kerrostalossa. silloin kapinoin kaikkea vastaan, en halunnut perhettä, punaista omakotitaloa, autolainaa ja perunamaata. en halunnut jäädä suomeen vaan muuttaa ulkomaille, asua ullakkohuoneistossa ja juhlia.
okei, en halua vieläkään punaista omakotitaloa, autolainaa enkä perunamaata.
mutta haluan perheen. haluan miehen joka rakastaa, haluan lapsen, tai ehkä kaksi. haluan olla maailman paras äiti. haluan talon, jossa on mulle oma kirjasto jossa on iso kirjahylly täynnä kirjoja, haluan isot ikkunalaudat joissa voin istua sadepäivänä juomassa teetä villasukat jalassa.
oon myös vihdoin tajunnut mikä on se ammatti johon haluan oikeasti. se ammattin on ollut mun mielessä jo ihan yläasteen alusta asti, enkä käsitä miksen lähtenyt heti yläasteen jälkeen opiskelemaan siihen ammattiin. no, onneksi vieläkään ei ole myöhäistä!
kaduttaa vaan että olen hukannut nyt 3 vuotta elämästäni tuon koulun takia ja oon stressannut ja itkenyt niin monet kyyneleet ihan vaan sen takia että oon ahdistunut koulun ja töiden takia.
jos sä lähdet työharjottelupaikkaan joka aamu kyyneleet silmissä ja et halua mennä illalla nukkumaan kun tiedät että joudut lähtemään töihin aamulla, niin se kertoo varmaan jo sen että oikealla alalla en todellakaan ole.
nyt uppoudun nojatuoliin lukemaan kirjaa ja juomaan teetä♥
maanantai, 2. huhtikuu 2012
mutta kun aina tuntuu että jotain puuttuu
niin.
lauantai, 24. maaliskuu 2012
mihin meitä tarvitaan, kun oikea hyvä aina maahan poljetaan
Mun ystävä on pettänyt mun luottamuksen miljoonia kertoja näiden 10 vuoden aikana jotka ollaan tunnettu. Silti aina välillä unohdan kuinka epäluotettava se on ja kerron sille asioita ja luotan siihen, välillä uskon sen lupauksiin ihan sokeasti ja vähän ajan päästä taas joudun katumaan ihan törkeen paljon, koska tää ei pidä ikinä lupauksiaan, vaikka se olis luvannut vain ihan pienen asian, vaikka viedä jonkun lapun mun puolesta johonki, se ei tee sitä, ja se keksii maailman paskimmat tekosyyt miksi se sitä asiaa ei ole tehnyt. Ja jos kerron sille jonkun asian, niin se on ihan varma että seuraavana päivänä joku muukin siitä asiasta tietää. En ymmärrä, miksi edelleen oon sen ystävä. Se on huippu tyyppi, sen kanssa saa aina nauraa mutta luottaa siihen ei voi. Se mun pitäis aina muistaa. Välillä se vaan unohtuu. Näiden lisäksi se on toisinaan aivan mielettömän itsekäs, se on ainoa lapsi sen perheessä, se on aina saanut kaiken mitä se on halunnut ja sen takia se välillä käyttäytyy ihan tajuttoman ärsyttävästi ja on niin itsekäs ja paskamainen että huhhuh.
Se syö aina viimeisen karkin pussista, se ei kysy lupaa kun se tekee asioita, se ei välitä mitä muut ajattelee tai miltä muista tuntuu kun se tahtoo jotain, se vain ottaa kaiken mitä tahtoo eikä sen enempää ajattele. Sitä ei kiinnosta mitä muut tahtoo, ajattelee, miettii, tuntee, kunhan itse saa kaiken sen mitä haluaa. Ja silti se aina kehtaa ääneen kehua kuinka se ei ikinä ajattele itseään, vaan aina muita ja luopuu niin monista asioista että muilla ois hyvä olla. Kunpa asia olis edes joskus niin.
Nyt kun luin tän tekstin läpi, tuli vaan mieleen että sehän on ihan täyspaska ihminen, mutta silti jostain käsittämättömästä syystä rakastan sitä ja se on yks mun parhaista ystävistä.
Se syö aina viimeisen karkin pussista, se ei kysy lupaa kun se tekee asioita, se ei välitä mitä muut ajattelee tai miltä muista tuntuu kun se tahtoo jotain, se vain ottaa kaiken mitä tahtoo eikä sen enempää ajattele. Sitä ei kiinnosta mitä muut tahtoo, ajattelee, miettii, tuntee, kunhan itse saa kaiken sen mitä haluaa. Ja silti se aina kehtaa ääneen kehua kuinka se ei ikinä ajattele itseään, vaan aina muita ja luopuu niin monista asioista että muilla ois hyvä olla. Kunpa asia olis edes joskus niin.
Nyt kun luin tän tekstin läpi, tuli vaan mieleen että sehän on ihan täyspaska ihminen, mutta silti jostain käsittämättömästä syystä rakastan sitä ja se on yks mun parhaista ystävistä.
